keskiviikko 11. marraskuuta 2015

18 tunnin matka ja ensimmäinen päivä

18 tunnin matkan jälkeen perillä ja kohta ensimmäinen kokonainen päivä takana. Saavuin eilen Portimãoon noin kello 20.00 Suomen aikaan. Ensimmäisenä etsin käsiini Apartamentos Columbian, jossa sijaitsee asuntoni, sekä työpaikkani toimisto. Columbiaan saavuttuani etsin työnantajani, jonka kanssa kävimme hakemassa asuntoni avaimet. Kävin nopeasti viemässä tavarani asuntooni ja tämän jälkeen lähdettiin pienellä porukalla illalliselle. Kämpille päästyäni noin 22-23 aikaan menin aivan suoraan nukkumaan.

Aamulla heräsin mukavan pirteänä. Kävin alakerrassa Mariano nimisessä paikassa juomassa aamukahvit, jonka jälkeen menin toimistolle jutustelemaan ja ihmettelemään. Parin tunnin toimistolla hengailun jälkeen lähdin hakemaan kaupasta ruokaa, sekä muita perustarvikkeita. Kämpillä sitten ruoanlaittoa ja syömistä, jonka jälkeen lähdin muutamaksi tunniksi hengailemaan kaupungille ja tutustumaan paikkoihin. 

Mitään kovinkaan ihmeellistä ei siis ole toistaiseksi vielä tapahtunut.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti